keitä myö ollaa ja mistä meiät löytää?

Moikka!

Mie oon Hanna, kolmekymppinen parturi-kampaaja ja kynsimuotoilija. Miun perheeseen kuuluu mies, kaks lasta ja pari kissaa. Mie valmistuin parturi-kampaajaks vuonna 2007 ja alottelin työn tekoa vuokratuolilla. Kynsimuotoilijaksi kouluttauduin sit vasta myöhemmin, loppuvuodesta 2017.

Syksyllä 2009 salaisesta haaveesta tuli totta ja miun oma parturi-kampaamo avas ovensa Taavetin keskustassa.
Liike haki paikkaansa pariinki otteesee, ja muutaman vuoden tein töitä kotini yhteydessä alakylällä. Palvelujen ja tuotevalikoiman kasvaessa tila kuitenkin loppui kesken ja oli aika palata ”kylälle”.

Keskeinen paikka löytyikin aiemminkin kampaamona toimineesta tilasta ja nyt miun puoti löytyy k-kaupan naapuritalosta. Keltasen kerrostalon alakerrasta, ihan Linnalantien laidasta.

Uudet tilat mahdollisti myös sen, että toiminta laajeni entisestään, kun syyskuussa 2019 sain kaverikseni kosmetologin!

Johanna on valmistunut kosmetologiksi aikuisopintojen kautta vuonna 2017.

Ajanvaraus onnistuu netissä näitten sivujen kautta, puhelimella tai facebook-viestillä. Paikan päälläkin saa toki piipahtaa!

Liike on avoinna hyvinkin joustavasti, joten saatetaan olla paikalla aamulla aikasin tai illalla myöhään. Toisinaan sit taas tullaan myöhemmin tai lähetää jo aiemmin. Meistä jomman kumman kuitenki löytää varmimmin arkena suurinpiirtein ”virka-aikaan”. Muina aikoina sit sillee ku ollaa sovittu 😉 Ja tervetulleita työ ootte aina, ku ovi on auki!

Myö viihytää mein työpaikalla mainiosti ja toivotaa kovasti, et niin työkii!

Tervetuloa!